Norma; Rakkaudesta ja kostonhimosta sävelletty italialainen ooppera

Norma on Vincenzo Bellinin säveltämä kolminäytöksinen ooppera, jonka libreto on kirjoittanut Felice Romani. Teoksen kantaesitys tapahtui Teatro alla Scalassa Milanossa 26. joulukuuta 1831. Norma on yksi bel canto -oopperan merkittävimmistä teoksista ja kuuluisista aarioistaan, jotka vaativat laulajalle mahtavaa tekniikkaa ja ilmaisuvoimaa. Teos kertoo tragikoomisesta tarinasta roomalaisesta druidista Normansa, joka on rakastunut roomalaiseen sotilaaseen Pollioon. Heidän salainen romanssiinsa puuttuu kuitenkin normaalin arki; Norma on ylipäätään korkea-arvoinen papitar ja hänen tyttärensä Clotilde syntyi ennen Pollion rakkautta.

Bellinin oopperat, kuten Norma, olivat aikansa suurnäyttämöillä merkittäviä, mutta niiden asema alkoi heiketä 1800-luvun puolivälissä Richard Wagnerin ja Giuseppe Verdin kaltaisten säveltäjien noustessa valokeilaan. Vaikka “Norma” ei olekaan Bellinin suosituin ooppera (tässä kunniaa kuuluu “La sonnambula” - näytelmään), se on silti yksi bel canto -repertuaarin kulmakivien ja säveltäjän viimeisistä mestariteoksista.

Musiikillinen rakenteesta ja tunnelma:

Normasta löytyy runsaasti tunteita; ilo, viha, suru, raivo ja lopulta täysi nöyrtyminen – kaikki nämä on kuvattu musiikkiin. Bellinin “bel canto”-tyylille on tyypillistä hieno melodisuus, vaativa vokaliteetti ja orkestraation tasapaino. “Norma” on täynnä kuuluisia aarioita ja duetteja, jotka osoittavat Bellinin kykyä luoda ikimuistoisia melodioita ja dramaattista jännitettä.

Tuntemattoman vihollisten etsiminen:

Teoksen alku näyttää Normansa uskonnollisena johtajana, joka yhdessä kuorossaan (Druidien kuoro) esittää vahvan rukouksenjumalaa kohtaan. Norma on kuitenkin salaa rakastunut roomalaiseen Pollioon ja he ovat saaneet tyttären Clotildeen.

Pollio on kuitenkin epäilyksellinen Normansa uskollisuudesta ja epäilee häntä pettumasta. Kun Norma paljastaa rakkaudestaan Polliolle, tämä loukkaantuu, sillä hän luuli Normansa olevan vihdoin vapaaksi tulevasta uskonnollisesta vankeudestaan.

Vallanhimoinen kosto:

Norma päättää kostaa Orvestalle, toiselle druidille, joka yrittää pakottaa hänet pois Polliosta. Norma kutsuu kuoron (Druidien kuoro) ja esittää heille hienoja aarioita, jotka osoittavat hänen voimakasta tahtoaan kostolle.

Lopullinen päätös:

Norma päättää luopua vallasta ja rakkauttaan sekä antautua jumalan armoon. Teoksen lopussa hän tekee itsemurhan Pollion kanssa, mikä on tyypillinen traaginen loppuratkaisu bel canto -oopperoissa.

Bellinin elämänhistoria:

Vincenzo Bellini (3. marraskuuta 1801 – 23. syyskuuta 1835) oli italialainen oopperasäveltäjä, joka tunnetaan “bel canto”-tyylillään. Hän syntyi Catanzarossa Italiassa ja opiskeli nuoresta iästä alkaen musiikkia konserttipianistina.

Bellinin ura säveltäjänä alkoi 1827. Hänen ensimmäinen suuren menestyksen saavuttanut ooppera oli “Bianca e Falliero”, jonka kantaesitys pidettiin Teatro Carcanossa Milanossa. Tämän jälkeen Bellini kirjoitti useita muita suosittuja oopperoita, kuten “La sonnambula” (1831) ja “Norma” (1831).

Bellinin oopperat tunnetaan niiden kauniista melodioista, virtuoosimaisista vokalistikkojen rooleista ja vahvoista tunteista. Vaikka hän kuoli nuorena vain 33-vuotiaana tuberkuloosiin, Bellini ehti jättää jälkeensä merkittävän musiikillisen perinnön.

Bellinin musiikin vaikutus:

Bellinin musiikki oli merkittävä osa “bel canto” -oopperan kehitystä ja innoitti monia myöhemmin syntyneitä säveltäjiä, kuten Giuseppe Verdiä ja Gaetano Donizettiä.

Vaikka Bellini kuoli nuorena, hänen musiikkinsa on säilyttänyt paikkansa oopperahistoriaan ja esitetään edelleen teattereissa ympäri maailmaa.

Taiteilijat “Normassa”

Norma vaatii laulajilta korkeaa teknistä taitoa ja ilmaisuvoimaa, varsinkin pääroolin esittäjältä.

Bellinin ooppera “Norma” on kaunis ja liikuttava teos, joka on säilynyt aikansa koetuksilla. Teoksen melodiat ovat ikimuistoisia ja draama täynnä tunteita.